Aatonaattona 2006

Joulu on ja sitten mennään. Tässä vielä viimehetken kuulumisia ennen Kiinan maalle astumista.

On tämä elämä vaan niin ihan levottoman hauskaa ja mielenkiintoista :D Olimme tänään Even kanssa viettämässä aatonaattoa Cottesloen rannalla. Lähdimme rannalle puoli seitsemän aikaan kotoamme sortseissa ja t-paidoissa, koska lämpöasteita oli yli kolmenkymmenen. Matkalla noukimme eväitä paikallisesta kahvilasta. Istuimme juna-asemalla ja katselimme ihmisiä jotka kulkivat jouluostostensa kanssa pitkin poikin aseman liukuportaita. Kävelimme pysäkiltämme rannalle noin viisi minuuttia, matkalla näimme kun mies istui ruohonleikkurinsa vieressä ilman paitaa, omakotitalojen pihoilla sadettimet tekivät töitään hikihatussa ja isä leikki lapsensa kanssa pihan nurmikolla. Ranta oli täynnä ihmisiä ja kukin nautti pilvettömästä auringonlaskusta omien tottumustensa mukaisesti.


Istuimme rannalla ja söimme eväitä, ihastelimme maailman kauneutta ja kuuntelimme laineiden kohinaa. Samalla havahduimme seikkaan, joka antoi taas uusia ihmettelyn aiheita. Olemme nimittäin tänään rakentaneet yhteistä elämäämme tasan kolme vuotta. Lyhyt pitkä aika. Ihana. Tapahtumarikas. Antoisa kolme vuotta. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Kolme vuotta yhteistä elämää, kaksi vuotta kihloissa, kohta vuosi naimisissa, armeija, thaimaa, ylioppilasjuhlat, töitä, golfia, ensimmäinen koti, toinen koti, veljenpoika, golfia ja paljon muuta. Naurua, itkua, juhlia, henkeviä keskusteluja, aikuistumista, vanhoja kavereita, uusia kavereita. Ja sitten istumme western australiassa, juna-aseman vieressä aatonaattona matkalla Kiinaan ja naureskelemme ajatukselle missähän mahdamme olla kolmen vuoden päästä..? :D en tiedä..

Jonnekin olemme menossa tosin emme vielä tiedä minne, mutta kotiin luultavasti. Missä tämä koti sitten ikinä sijaitseekin sitä emme tiedä.

Tämä perhe täällä on tullut lyhyessä ajassa äärettömän rakkaaksi. Vietimme eilen perheemme kanssa paljon aikaa. Muutama oppilaamme oli ottanut tehtäväkseen järjestää luokalle aamupalan ennen oppituntien alkua. Saavuimme aamupalalle puoli yhdeksän. Luokkamme oli koristeltu ja katettu viimeisen pisaraan. Kynttilät valaisivat pöytiämme, kun samalla katselimme videotykillä yhteisiä kokemuksia viimeiseltä kolmelta kuukaudelta. Tämän jälkeen olisin itse henkilökohtaisesti nostanut jalat sängynlaidan sisäpuolelle ja vaipunut siihen niin ihanaan koomaan jota uneksikin kutsutaan. Mutta oli oppituntien aika..

Onneksi perheemme yhteiset ruokailuhetket eivät jääneet siltä päivältä aamupalan varaan. Otin nimittäin viikko sitten näin naimisissa olevana miehenä ohjat omiin käsiin ja kokosin luokkamme miehet yhdeksi nyrkiksi. Suunnittelimme ja järjestimme samaiselle illalle myös illallisen. Kauniimpi sukupuoli oli iltaan asti autuaan tietämätön miehien ovelasta juonesta. Katoimme samaiseen tapaan pöydät ja valmistimme kakut. Söimme illallista yhdessä, nautimme vielä viimeisen kerran kaikkien läsnäolosta ja illan päätteeksi makasimme läjässä lattialla ja katselimme jouluista Elf elokuvaa. Ihana perhe. Iso ja läheinen.

Joskin ei kuitenkaan ikinä se aito ja alkuperäinen..